Otan vaan sen puolipäiväsen pestin..

Tai niinhän mä ajattelin Roihun jälkeen. Silloin päätin, että seuraava partiopesti leirillä on vain puolipäivä pesti, jossa pesen ihmisten jalkoja ja kuuntelen siinä samassa mitä ihmisille kuuluu. Olin vakaasti sitä mieltä, etten ota isompaa pestiä. Mutta kuinkas sitten kävikään. Aika kultaa muistot ja sitä rataa.

Syksyllä huomaisin ottaneeni vastaan Kliffa-sepon pestin. Pesti on isompi kuin Roihun pestini ja vaatii huomattavasti enemmän aikaa. Sitä aikaa, joka on jo valmiiksi kortilla. Kliffaa tehdessäni olen taas oppinut jotain.

Olen nimittäin huomannut sen, että näitä projekteja tehdään oman työn ohella. Olen oivaltanut partiomaailmaa taas toisella tavalla. Kyse on vapaaehtoisuudesta ja siitä, että asiat tehdään sen oman työn ja elämän lisäksi ja sovitellaan palasia yhteen.

Olen huomannut Kliffaa tehdessä innostuvani uusista ihmisistä, mutta silti huomaan jännittäväni ihan hirveästi ihmisten edessä puhumista. Huomaan miettiväni sitä, että puhunko eri kieltä. Huomaan, etten edelleenkään hallitse yammeria. Huomaan, että tekemistä on paljon.

Kaikesta huolimatta odotan Kliffaa innolla. Vaikka päädyin isompaan pestiin kuin mitä piti. Vaikka jännitän isoille massoille puhumista.