Mistä löydän onnen?
Unicefin sivuilta löysin tälläisen tarinan onnen löytämisestä. Onnellista alkanutta Uutta vuotta kaikille! Eiköhän tämä tarina auta meitäkin löytämään onnellisuutta omaan elämäämme.
NAHAS LÖYTÄÄ ONNEN
Eräänä päivänä Nahas päätti lähteä kaupunkiin. Tiellä hänet ohittivat samaan suuntaan kävelevät nainen ja mies. Pariskunnan vaatteet olivat repaleiset, eikä heillä ollut kenkiä jaloissaan. Vanhempien takana laahustivat pienet lapset, tyttö ja poika, jotka näyttivät väsyneiltä ja onnettomilta.
Nahas katseli ryhmän raskasta kulkua ja sai ajatuksen: “Minun on annettava heille vähän rahaa. On selvää, että nämä ihmiset ovat köyhiä. Muutama kolikko ilahduttaa varmaan heitä.”
Nahas nukkui seuraavan yön huonosti, sillä tapaus vaivasi häntä kovasti. Niinpä Nahas lähti seuraavana aamuna kulkemaan kohti kaupunkia toivoen tapaavansa muita köyhiä ihmisiä. Toive toteutui. Tämä köyhä perhe oli lähtenyt työnhakuun. Kaikilla oli kantamus päänsä päällä, ja perheenisän selässä kiikkui suuri työkalulaatikko.
Nahasta perheen ahdinko säälitti ja hän antoi miehelle viisi randia ja sanoi: “Ota nämä. Selviätte siihen saakka kunnes saat töitä.” Nahas käveli tiehensä ja kuuli kuinka mies ja vaimo saattelivat häntä kiitoksin.
Perheen kiitollisuus teki Nahasin onnelliseksi. Kun hän sinä iltana istui yksikseen tulen ääressä, hän huomasi, että auttaminen oli maailman helpoin tapa tehdä toiset onnelliseksi. Ihmisen on vain opittava antamaan, eikä vain ottamaan. Parasta kaikessa on, että siten myös antaja tuntee itsensä onnelliseksi.
Näin miettiessään Nahas tiesi löytäneensä sen, mikä häneltä puuttui. Siitä päivästä lähtien hän vietti vapaa-aikansa etsien ahdingossa eläviä ihmisiä, joille hän tarjosi apuaan.
NAHAS LÖYTÄÄ ONNEN
Owambolasten satu Pohjois-Namibiasta
Elelipä kerran Afrikan tasangoilla pienellä maatilkulla nuori mies vanhan palvelijansa kanssa. Miehellä ei ollut ketään, joka olisi välittänyt hänestä ja pitänyt hänestä huolta. Hänen seuranaan oli vain vanha palvelija. Nahas oli kuitenkin tyytyväinen hiljaiseen elämäänsä. Hänellä oli maatilkku, kotieläimiä ja maissipelto talonsa takana. Jotakin kuitenkin puuttui, muttei hän osannut kuvitella, mitä.
Eräänä päivänä Nahas päätti lähteä kaupunkiin. Tiellä hänet ohittivat samaan suuntaan kävelevät nainen ja mies. Pariskunnan vaatteet olivat repaleiset, eikä heillä ollut kenkiä jaloissaan. Vanhempien takana laahustivat pienet lapset, tyttö ja poika, jotka näyttivät väsyneiltä ja onnettomilta.
Nahas katseli ryhmän raskasta kulkua ja sai ajatuksen: “Minun on annettava heille vähän rahaa. On selvää, että nämä ihmiset ovat köyhiä. Muutama kolikko ilahduttaa varmaan heitä.”
Nahas nukkui seuraavan yön huonosti, sillä tapaus vaivasi häntä kovasti. Niinpä Nahas lähti seuraavana aamuna kulkemaan kohti kaupunkia toivoen tapaavansa muita köyhiä ihmisiä. Toive toteutui. Tämä köyhä perhe oli lähtenyt työnhakuun. Kaikilla oli kantamus päänsä päällä, ja perheenisän selässä kiikkui suuri työkalulaatikko.
Nahasta perheen ahdinko säälitti ja hän antoi miehelle viisi randia ja sanoi: “Ota nämä. Selviätte siihen saakka kunnes saat töitä.” Nahas käveli tiehensä ja kuuli kuinka mies ja vaimo saattelivat häntä kiitoksin.
Perheen kiitollisuus teki Nahasin onnelliseksi. Kun hän sinä iltana istui yksikseen tulen ääressä, hän huomasi, että auttaminen oli maailman helpoin tapa tehdä toiset onnelliseksi. Ihmisen on vain opittava antamaan, eikä vain ottamaan. Parasta kaikessa on, että siten myös antaja tuntee itsensä onnelliseksi.
Näin miettiessään Nahas tiesi löytäneensä sen, mikä häneltä puuttui. Siitä päivästä lähtien hän vietti vapaa-aikansa etsien ahdingossa eläviä ihmisiä, joille hän tarjosi apuaan.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista. Luemme viestisi ja julkaisemme sen sen jälkeen.