Tuttua ja turvallista

Monessa paikassa on tällä viikolla alkaneet koloillat ja syksyn vauhdin määrä on jälleen taattu, kun pienet partiolaiset opettelevat partiolaisena olemista ja isommatkin palauttelevat sitä jälleen mieleen.
Minäkin pääsin jälleen kololle, joka tuntui tutulta ja turvalliselta, vaikkei se varsinaisesti oma kolo ollutkaan. Jäin siinä sitten miettimään asiaa katsellessani kesän aikana venähtäneitä seikkailijoita.

Hätäjohtajuuden kautta päädyin kololle johtajaksi. Lapsiin olen saanut tutustua rauhassa ja heidän kanssaan olen saanut viettää aikaa hyvinkin vauhdikkaissa merkeissä. Lippukunnan johtajisto on ollut tukena ja ymmärtäneet työn asettamat rajoitukset. Olen saanut tuntea yhteenkuuluvuutta, vaikka kaulassa on ollut Seppohuivi ja partiopaidassa eri alueen tunnukset.

Kesän jälkeen kololle palatessa tuntui hyvältä. Ympäristö oli minulle jo tuttu samoin kuin lapset ja ohjelma. Kesän aikana olin ehtinyt kertaamaan tilanteita moneen kertaan ja palauttanut mieliin sitä mitä olimme seikkailijoiden kanssa puhuneet ihanteista ja partiosta ylipäätään. Kololle palatessa matkassani oli seikkailijoiden ajatukset heidän ihanteistaan ja muun muassa siitä mitä on partiomainen käytös. Näiden pohjalta saimme tehdä uudet säännöt.

Koloilta päättyi tuttuun sisaruspiiriin. Ei ollut tietoa hälinästä ja hihittelystä. Siinä he seisoivat piirissä hiljaa odottaen. Katselin heitä ja mietin, miten paljon he olivatkaan kasvaneet kesän aikana. Kerroin sen heille. Toiveikas odotus tulevasta ja omalla tavallaan helpotuksen huokaus. Samalla huomasin sen, että kaiken muutoksen keskellä arki on ja pysyy. Se on tuttua ja turvallista, niin meille aikuisille kuin lapsillekin.