EVP saattoi innostua

Olen elämäni aikana käynyt partion kokoontumisissa tasan kaksi kertaa ja voin vain sanoa että huh! Alle kahden tunnin koloiltaan voi mahtua vaikka mitä: leikkimistä, nauramista, puhetta Jeesuksen olemassaolosta, ulkona juoksemista ja rauhoittumista yhdessä sisaruspiirissä. Yksittäiset lyhyet hetket ja keskustelut jäävät mieleen, kun huolestunut tai innostunut partiolainen kertoo asiansa, kukin yhtä tärkeän. Partiota käyvät lapset ovat lapsia siinä missä muutkin kohtaamani lapset, mutta samalla heissä on jotakin erilaista omaperäisyyttä. Vielä en ole saanut kiinni siitä, mitä se on.

Partio onkin aivan oma maailmansa, enkä ole oikeastaan ikinä törmännyt vastaavaan yhteisöön. Partiossa vallitsee tietyt normit ja arvojärjestys, joita voi olla vaikea ulkopuolelta hahmottaa. Melkein armeijamainen kuri yhdistettynä lämminhenkiseen yhdessä toimimiseen kuulostaa haastavalta yhdistelmältä. Aikaisemmin olen ajatellut partion olevan kovin suljettua toimintaa ja pientä sisäpiirin puuhastelua - onneksi yllätyin kovasti, ja hatarat uskomukseni muuttuivat tiedoksi partion todellisesta luonteesta.

Partion avoimuus, rohkeus ja läsnäolo ovat kovin vaikuttavia tekijöitä, ja minäkin sain kokea kuuluvani ryhmään. Partiossa kenenkään ei tarvitse pelätä olla oma itsensä, vaan kololle saa tulla sellaisena kuin todella on. Osa ryhmäläisistä tuntee toisensa paremmin kuin toiset, mutta yhtä kaikki tärkeintä on koko joukkueena toimiminen. Mitään ei aluksi tarvitse osata, vaan erilaisia taitoja harjoitellaan  yhdessä  ja niihin saa opastusta.

Minuakin jännitti ensimmäisen kerran, toisella kerralla olin jo rohkeampi ja luottavaisempi. Lähdin lasten leikkiin mukaan ja minulta kysyttiin neuvoa hartauden pitämiseen. Tuntui hyvältä olla siinä tukemassa ja mukana, luotettavana aikuisena, vaikka olinkin uusin ryhmässä. Ehkä juuri ryhmähenki oli se, joka saattoi saada tällaisen EVPn ( = ei vielä partiolainen - yksi oppimistani uusista termeistä!) innostumaan partiotoiminnasta. Vielä yhden kerran ehdin vierailla Viikin vesikkojen kololla, ennen kuin tämä innostava polku päättyy. Siispä hyvää yötä, onni myötä, kiitos näistä hetkistä! Ne jäävät pitkäksi aikaa mieleen ja sydämeen.

Kirjoittajana Malmin seurakunnan nuorisotyöntekijäharjoittelija Anki Korkalainen