Vaali ystävyyttä – Ystävänpäivänä!


"Ystäväsi on ihminen, joka tietää sinusta kaiken ja silti pitää sinusta" − Elbert Hubbard

Arki on nykyään hyvin kiireistä ja aikaa ystäville ei välttämättä aina jää niin paljon kuin haluaisi. Ystävänpäivä on kuitenkin edelleen pitänyt pintansa päivänä, jolloin ystävyyden tärkeyttä nostetaan esille ja muistetaan jollain tavalla itselle tärkeitä ihmisiä. Silloin on myös mainio tilaisuus tavata omia ystäviään ja viettää heidän kanssaan aikaa.

Oletko koskaan ajatellut, mistä Ystävänpäivä on saanut alkunsa?

Ihan tarkasti ei tiedetä, milloin se tapahtui, sillä Ystävänpäivän eli Pyhän Valentinuksen päivän alkuperästä on erilaisia käsityksiä. Päivän taustalla on pyhimystaru, tai itse asiassa useitakin. Historia tuntee monta Valentinus-nimistä marttyyria. Antiikin roomalaiset juhlivat Junoa, Jupiterin puolisoa, joka oli avioliiton ja äitiyden suojelija. Samaan aikaan vietettiin myös kevään ja hedelmällisyyden juhlaa. Muualla maailmassa Valentinen päivällä on satoja vuosia vanhat perinteet. Ystävänpäivän alkuperän ajatellaan olevan kuitenkin yhteydessä muinaisen Rooman Lupercalia-juhlaa, jota vietettiin 15. helmikuuta. Juhlalla kunnioitettiin Junoa, roomalaista naisten ja avioliiton jumalatarta, sekä Pania, luonnon jumalaa.

Yksi tarina kertoo roomalaisesta piispa Valentinuksesta, joka salaa keisari Claudiukselta vihki sotilaita avioliittoon. Keisarin mielestä nimittäin naimisissa olevat miehet olivat huonompia sotilaita kuin naimattomat, koska he eivät taisteluissakaan voineet unohtaa kotiväkeä, vaan kantoivat kaiken aikaa huolta heidän hyvinvoinnistaan. Niinpä sotilaallisesta maineestaan kiinni pitävien, mutta naimisiin haluavien nuorten miesten piti mennä naimisiin salaa ja ystäväksi tarjoutui piispa Valentinus. Nuoret miehet pääsivät naimisiin, mutta Valentinus joutui tyrmään. Sotilaiden puolisot ja kihlatut lähettivät hänelle vankilaan kiitokseksi kortteja, kirjeitä ja pieniä lahjoja. Valentinuksesta tuli marttyyri, sillä häntä rangaistiin teoistaan kuolemanrangaistuksella. Häntä pidettiin aikakautensa rakastavaisten ja kihlautuneiden suojelija ja onnellisen avioliiton takaaja.

Englannissa Ystävänpäivää alettiin virallisesti juhlia 1500-luvulla ja siitä se levisi pikkuhiljaa ensin Amerikkaan ja sitten Eurooppaan. Suomeen Ystävänpäivä tuli vasta 1980-luvulla. Nykyään meillä Suomessa sitä vietetään enemmän pelkän ystävyyden kuin rakastavaisten juhlana. Rakkaus ja välittäminen, sydämet ja lahjat, kuuluvat silti vahvasti päivän teemaan. Ystävänpäiväkortti on joulukortin jälkeen eniten lähetetty kortti.

Ystävänpäivää on vietetty Suomessa koko minun elinaikani ja se on aina kuulunut vahvasti myös minulle tärkeisiin juhlapäiviin. Silloin muistan osaa ystävistäni vielä ihan perinteisellä postikortilla, sillä minusta on kiva myös itse saada kortteja. Toisille lähetän tekstiviestin ja joillekin viestin esimerkiksi Facebookissa. Oman perheeni kanssa vietämme ystävänpäivää tehden jotakin mukavaa yhdessä ja ehkäpä syömme vähän herkkujakin.

Vaikka virallinen ystävien juhlapäivä onkin vain kerran vuodessa, jokainen päivä on oikeastaan ystävänpäivä. Jokainen muistaminen tai huomionosoitus omalle ystävälle on hänelle merkki siitä, että välitämme. Muistakaa näyttää rakkaille ja tärkeille ihmisillenne, että he ovat teille arvokkaita. Jumalan rakkaus välittyy meistä jokaisesta omien tekojemme kautta ja tuo lämpöä ympärillemme. Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi ja kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Nämä Raamatusta löytyvät ohjeet ja opetukset ovat varsinkin näin ystävänpäivänä aika ajankohtaisia ja muistamisen arvoisia jokaisena muunakin päivänä.

Ystävät ovat kallista ylellisyyttä!

Kommentit

Suositut tekstit