Kuulevat korvat ja näkevät silmät
Osallistuin taannoin erään lippukunnan mukana päiväretkelle. Retkestä innoissani kerroin kyllä osaavani käyttää trangiaa ja että sen kasaaminen onnistuisi vaikka silmät kiinni ja kädet selän takana.
Tuolla retkellä minun ja erään toisen ohjaajan vastuulla oli neljä seikkailijaa. Meidän tehtävänä oli saada porukka yhtenä joukkona takaisin lähtöpisteelle siten, ettei yksikään näistä lapsista katoaisi matkalla mihinkään. Retki oli aivan mahtava ja minulla oli hauskaakin. Ainakin siihen asti, että oli tarkoitus aloittaa ruuanlaitto trangioilla. Katselin siinä sitä trangiaa varsin epäuskoisena. Ei tuo ollutkaan se tuttu ja turvallinen sinolikäyttöinen trangia vaan täysin vieras kaasukeitin. Kyllähän siinä sormi suuhun meni pähkäillessä, että mikä osa kuului mihinkin ja miten se kaasu toimikaan.
Noh, enhän minä, kokenut trangian käyttäjä, saanut tuota kaasulla toimivaa kummajaista toimimaan. Milloin se sammui ja milloin kaasu jäätyi. Kaiken huippuksi kun yritin laittaa kaasua isommalle, ilmeisesti onnistuin laittamaan sen kokonaan kiinni. Kuinka turhauttavaa, etenkin kun tiesin seikkailijoiden olevan jo nälissään.
Lapset olivat nälkäisiä ja kylmissään. Yritin siinä vahvitia kahta trangiaa ja samaan aikaan nostattaa lapsia ylös seisomaan, etteivät täysin paleltuisi. Vaikeaahan se oli ja itkuhan siinä tuli. Turhautti niin paljon. Samalla kuitenkin itse ymmärsin, miten paljon Partion johtajat tekevätkään ja miten paljon heitä saattaa turhauttaa, mutta silti he sitkeästi vain menevät eteenpäin. Kaikki saivat lopulta ruokansa ja tapahtuma saatiin päätökseen. Ja minä vannoin itselleni, etten koskaan hanki trangiaa, joka toimii kaasulla.
Sen jälkeen kun lapset olivat lähteneet, minä sain purkaa omia tuntemuksiani tuosta päivästä. Minua kuunneltiin ja halattiin. Illalla vielä kun olin kotiin päässyt ja ehtinyt rauhoittua soitettiin vielä perään ja varmisteltiin, että kaikki on hyvin.
Tuosta päivästä opin kokonaisuutena paljon. Opin sen, että partio porukka on ihmeellinen. Se pitää jokaisesta huolen. Kukaan ei jää yksin, vaikka se hetkellisesti saattaa siltä tuntua. Sama on Jumalan kanssa. Välillä tuntuu, että olemme yksin ja emme ehkä huomaakaan sitä, että vierellä on joku, joka kannattelee meitä silloin kun tuntuu, että kaikki muu epäonnistuu.
Yhdetkin kuulevat korvat tai näkevät silmät ovat kultaakin kallimpaa. Ne ovat niitä arkipäivän ihmeitä, joista jokainen saa iloita.
Tuolla retkellä minun ja erään toisen ohjaajan vastuulla oli neljä seikkailijaa. Meidän tehtävänä oli saada porukka yhtenä joukkona takaisin lähtöpisteelle siten, ettei yksikään näistä lapsista katoaisi matkalla mihinkään. Retki oli aivan mahtava ja minulla oli hauskaakin. Ainakin siihen asti, että oli tarkoitus aloittaa ruuanlaitto trangioilla. Katselin siinä sitä trangiaa varsin epäuskoisena. Ei tuo ollutkaan se tuttu ja turvallinen sinolikäyttöinen trangia vaan täysin vieras kaasukeitin. Kyllähän siinä sormi suuhun meni pähkäillessä, että mikä osa kuului mihinkin ja miten se kaasu toimikaan.
Noh, enhän minä, kokenut trangian käyttäjä, saanut tuota kaasulla toimivaa kummajaista toimimaan. Milloin se sammui ja milloin kaasu jäätyi. Kaiken huippuksi kun yritin laittaa kaasua isommalle, ilmeisesti onnistuin laittamaan sen kokonaan kiinni. Kuinka turhauttavaa, etenkin kun tiesin seikkailijoiden olevan jo nälissään.
Lapset olivat nälkäisiä ja kylmissään. Yritin siinä vahvitia kahta trangiaa ja samaan aikaan nostattaa lapsia ylös seisomaan, etteivät täysin paleltuisi. Vaikeaahan se oli ja itkuhan siinä tuli. Turhautti niin paljon. Samalla kuitenkin itse ymmärsin, miten paljon Partion johtajat tekevätkään ja miten paljon heitä saattaa turhauttaa, mutta silti he sitkeästi vain menevät eteenpäin. Kaikki saivat lopulta ruokansa ja tapahtuma saatiin päätökseen. Ja minä vannoin itselleni, etten koskaan hanki trangiaa, joka toimii kaasulla.
Sen jälkeen kun lapset olivat lähteneet, minä sain purkaa omia tuntemuksiani tuosta päivästä. Minua kuunneltiin ja halattiin. Illalla vielä kun olin kotiin päässyt ja ehtinyt rauhoittua soitettiin vielä perään ja varmisteltiin, että kaikki on hyvin.
Tuosta päivästä opin kokonaisuutena paljon. Opin sen, että partio porukka on ihmeellinen. Se pitää jokaisesta huolen. Kukaan ei jää yksin, vaikka se hetkellisesti saattaa siltä tuntua. Sama on Jumalan kanssa. Välillä tuntuu, että olemme yksin ja emme ehkä huomaakaan sitä, että vierellä on joku, joka kannattelee meitä silloin kun tuntuu, että kaikki muu epäonnistuu.
Yhdetkin kuulevat korvat tai näkevät silmät ovat kultaakin kallimpaa. Ne ovat niitä arkipäivän ihmeitä, joista jokainen saa iloita.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista. Luemme viestisi ja julkaisemme sen sen jälkeen.