Tarinoita Evon metsistä - Rakentaa ystävyyttä yli rajojen

Jäätelökioskille oli pitkä jono. Orava ja Kettu odottivat kärsivällisesti vuoroaan, virkistävä jäätelö olisi poikaa aurinkoisena päivänä. Edempänä jonossa seisoi partiolaisia, jotka pitivät kovaa meteliä. ”Katso, omituisen näköistä porukkaa.” sanoi Orava. ”Partiopaidatkin on ihan eri näköisiä kuin suurimmalla osalla näistä muista partiolaisista.” Kettu tarkasteli Oravan osoittamia partiolaisia kulmat hieman kurtussa. ”Kuulin että leirillä on myös partiolaisia ulkomailta.” Kettu sanoi. ”Taitavat olla heitä.” 

Kettu jatkoi ulkomaalaisten vieraiden tarkastelua vaivihkaa. Häntä alkoi hieman kiinnostaa tuo uusi porukka. Näytti siltä, että vieraat leikkivät jonkinlaista laululeikkiä odottaessaan omaa vuoroaan jonossa. Se näytti hauskalta ja Kettu alkoi jo vähän hymyillä sekä keinua laulun rytmissä. Ketun pieni hymy kuitenkin katosi nopeasti, kun Orava tokaisi hieman ilkeän kuuloisesti: ”Typerää porukkaa, eihän tuo ole kenellekään edes tuttu laulu!” Kettu painoi katseensa varpaisiinsa ja loppuaika jäätelöjonossa kului hiljaisuuden vallitessa kaverusten välillä.

Myöhemmin samana iltana Orava ja Kettu kiirehtivät kohti johtajakahvilaa. Tiiran ja Supikoiran kanssa oli sovittu rento ilta kahvin äärelle, olisi mukavaa kuulla miten heidän kiireinen leiripäivänsä oli sujunut. Kahvilan kynnyksellä Oravan meno pysähtyi kuin seinään. Kettu tallasi Oravan kantapäille, koska ei osannut varautua tahdin yllättävään muutokseen. ”Mitä Tiira ja Supikoira oikein touhuavat?!” älähti Orava. ”Istuvat samassa pöydässä niiden ärsyttävien jäätelöjonon lauleskelijoiden kanssa.” Kettu ja Orava istuutuivat kahveineen jonkin matkan päähän iloisen näköisestä porukasta. Hetken päästä Tiira ja Supikoira siirtyivät hymyillen kaverusten seuraan. ”Orava! Kettu! Siinähän te olette! Tulkaa tutustumaan uusiin ystäviin, joita saimme tänään ohjelmalaaksossa. He ovat Suomessa ja suomalaisella partioleirillä ensimmäistä kertaa ja haluavat kovasti oppia suomalaisia tapoja. Meillä on tänään ollut niin hauskaa…” Oravan naamasta näki, että häntä ärsytti ja lujaa. Kettu yritti pitää kasvonsa peruslukemilla. ”Mikäs nyt on?” kysyi Supikoira rennosti hörpäten isosta kahvikupistaan. ”Näytätte siltä, kuin joku olisi syönyt viimeiset leirikarkkinne.” Orava katseli vinosti Tiiran ja Supikoiran uusia ystäviä. ”Eivät vaikuta kovin mukavilta, niillä on outoja tapoja. Tai siis vaikuttaa siltä, että niillä on outoja tapoja…” Supikoira hörppäsi kahvinsa loppuun ja kietaisi tassunsa Oravan olkapäiden ympärille.  ”Kuule, yksi näiden leirien parhaista puolista on uusiin ystäviin tutustuminen. Noilla on nähkääs huikeita tarinoita kotimaastaan!” Supikoira sanoi hymyillen. Tiira lisäsi: ”Tulisitte nyt, kerroimme jo, että sinulla Orava olisi paljon hyviä tarinoita kerrottavana seikkailuistasi metsässä.” Kettu tuijotti Oravaa ja toivoi kaikesta sydämestään, että tämä suostuisi Tiiran ja Supikoiran kutsuun. Ketun teki niin kovasti mieli tutustua ulkomaalaisiin partiolaisiin, että hänen käpälänsä tärisivät innosta. ”No jos hetkeksi…” mutisi Orava. Tiira lehahti edeltä uusien ystäviensä pöytään ja muut kaverukset seurasivat perässä.

Illan hämärässä Orava ja Kettu kävelivät kohti telttaansa. ”Nauroin niin paljon, että vatsani on kipeä!” kikatti Kettu ja pyyhki naurunkyyneleitä silmistään.  ”Niin hyviä tarinoita leirielämästä ulkomailla! Lensikö se niiden teltta oikeasti sata metriä tuulenpuuskassa?” Orava oli yhtä hyvällä tuulella. ”Sillä yhdellä oli tosi hyviä uusia vitsejä, lupasin huomenna opettaa parhaat suomalaiset metsävitsit. Taidan aloittaa sillä, missä karhu ja susi osallistuvat kiipeämiskilpailuun…” Oravan jatkaessa vitsiään Kettu vaipui hymyillen omiin ajatuksiinsa. Ensi vuonna olisi suuri partioleiri ulkomailla ja uudet ystävät olivat kutsuneet heidät mukaan. Sinne olisi päästävä! Kettu haaveili jo kaikista niistä uusista kokemuksista joita siellä saisi. Ja uusista ystävistä. ”Onneksi tätä leiriä on vielä monta päivää jäljellä.” mietti Kettu. ”Montakohan uutta ystävää ehdin saamaan?”