Tarinoita Evon metsistä - Rakastaa ja suojella ympäristöä
Muurahaisten polku oli kulkenut
siitä aikojen alusta saakka, se tieto siirtyi muurahaissukupolvelta toiselle.
Nyt polun viereen oli kuitenkin ilmestynyt jotain kummallista. Ne näyttivät
valtavilta vihreiltä vuorilta, mutta olivat kuitenkin pehmeämpiä kuin ne
harmaat ja rosoiset vuoret, joita muurahaisten eteen oli aiemmin osunut.
Uusissa vuorissa oli muurahaiskeon väellä ihmettelemistä.
Hämillään oli myös Kampela, joka istui noiden teltoiksi kutsuttujen vihreiden vuorten välissä. Kampela oli lupautunut lastenvahdiksi Siilille, veikeälle tulevalle partiolaiselle. ”Tähän ei taida Taloussanomista löytyä ohjeita.” mietti Kampela mielessään ja katseli Siilin villiä temmellystä teltan vieressä. Siilin vauhti tuntui loputtomalta, kunpa sitä saisi varastoitua ja myytyä, pohti Kampela. Niihin ajatuksiin hän sitten upposikin, pohtimaan raha-asioita.
Tovin kuluttua Kampela havahtui mietteistään ja muisti senhetkisen tehtävänsä. Siili! Missä se oli!? Kampelan suureksi helpotukseksi Siili näytti askartelevan jotain kivistä ja kepeistä. Kampela meni lähemmäs ja huomasi että maahan oli rakennettu jonkinlainen pieni muuri. Suuri joukko muurahaisia säntäili polulleen ilmestyneen esteen molemmin puolin ja Siili hihitteli seuraten muurahaisparkojen kaaosta.
”Mitä oikein touhuat?” kysyi Kampela. ”Rakensin muurahaisille esteradan!” hihkui Siili. ”Katso miten ne juoksevat!” Kampela huomasi, että nyt olisi hyvä tilaisuus opettaa pienelle Siilille jotain luonnosta. Kampelan pyynnöstä Siili etsi ihanan pinkin istuinalustansa, istuutui maahan ja jätti muurahaiset setvimään ilmennyttä ongelmaa. Kampela selvitti kurkkuaan ja aloitti luentonsa: ”Taloudellisessa mielessä muurahaiset ovat oikein taitavia…” Siili tuijotti Kampelaa ja kuunteli esitelmää, vaikkei oikein ymmärtänyt mistä oli kyse. Kylläpä oli pitkiä ja vaikeita sanoja. Kampela oli päässyt vauhtiin ja jaaritteli huomaamatta, että oli saanut lisää yleisöä. Hanhi ja pikkuhanhet olivat saapuneet leiriin ja istuutuivat Siilin viereen ihmettelemään Kampelan yksinpuhelua.
”Mistähän tässä mahtaa olla kyse?” kysäisi Hanhi, kun Kampela keskeytti puhetulvansa vetääkseen henkeä. ”Aion opettaa Siilille tärkeitä asioita luonnosta.” sanoi Kampela ylpeänä ja osoitti muurahaisten polulle rakennettua estettä. ”Muurahaiset ovat oikeita luonnon talousneroja…” ”Mutta en minä oikein ymmärrä mistä on kyse.” mutisi Siili surkean näköisenä. ”Minä vain halusin leikkiä muurahaisten kanssa.”
”Rakensitko sinä tuon esteen niiden polulle?” kysyi Hanhi ja Siili nyökkäsi. ”Katsotaanpa tarkemmin” sanoi Hanhi ja koko joukko pikkuhanhia myöten kumartui muurahaisten polun viereen. Kampelakin luopui esitelmästään ja siirtyi kurkkimaan Hanhen olan ylitse. ”Muurahaiset ovat tottuneet kulkemaan samoja polkuja aikojen alusta lähtien. Miltä luulet niistä tuntuvan, kun polku onkin poikki?” kysyi Hanhi lempeästi. Siili ja pikkuhanhet tutkailivat muurahaisia hetken aikaa. Tarkemmin katsottuina ne näyttivät melko närkästyneiltä. ”Ei tämä leikki tainnutkaan olla kiva muurahaisten mielestä.” Siili oivalsi. ”Minä otan esteen heti pois.” Pikkuhanhet auttoivat Siiliä purkamaan esteradan ja istuutuivat sitten katselemaan, kun muurahaiset jatkoivat keskeytynyttä työtään.
”Luontoa täytyy kunnioittaa ja suojella parhaansa mukaan, se on meidän kaikkien tehtävä.” aloitti Hanhi. ”Ilman luontoa eläinten ja ihmisten olisi mahdotonta elää. Jokaisella puulla, kasvilla ja muulla elävällä olennolla on oma tehtävänsä luonnossa. Meidän vastuullamme on auttaa kaikkea elävää omassa tehtävässään, koska mekin kuulumme luontoon. Meidän täytyy käyttää taitojamme mieluummin auttamiseen kuin rikkomiseen.”
Siili ja pikkuhanhet lähtivät Hanhen johdolla tutkimaan tuon arvokkaan luonnon ihmeitä suurten vihreiden telttojen väliin. Kampela vaipui taas omiin ajatuksiinsa. ”Minulla on taitoa ja osaamista, vaikka millä mitalla. Tästä lähtien aion käyttää niitä entistä enemmän luonnon suojelemiseen.” päätti Kampela. Hän oli hyvin tyytyväinen päätökseensä. Työtään tekevät muurahaiset olivat samaa mieltä.
Hämillään oli myös Kampela, joka istui noiden teltoiksi kutsuttujen vihreiden vuorten välissä. Kampela oli lupautunut lastenvahdiksi Siilille, veikeälle tulevalle partiolaiselle. ”Tähän ei taida Taloussanomista löytyä ohjeita.” mietti Kampela mielessään ja katseli Siilin villiä temmellystä teltan vieressä. Siilin vauhti tuntui loputtomalta, kunpa sitä saisi varastoitua ja myytyä, pohti Kampela. Niihin ajatuksiin hän sitten upposikin, pohtimaan raha-asioita.
Tovin kuluttua Kampela havahtui mietteistään ja muisti senhetkisen tehtävänsä. Siili! Missä se oli!? Kampelan suureksi helpotukseksi Siili näytti askartelevan jotain kivistä ja kepeistä. Kampela meni lähemmäs ja huomasi että maahan oli rakennettu jonkinlainen pieni muuri. Suuri joukko muurahaisia säntäili polulleen ilmestyneen esteen molemmin puolin ja Siili hihitteli seuraten muurahaisparkojen kaaosta.
”Mitä oikein touhuat?” kysyi Kampela. ”Rakensin muurahaisille esteradan!” hihkui Siili. ”Katso miten ne juoksevat!” Kampela huomasi, että nyt olisi hyvä tilaisuus opettaa pienelle Siilille jotain luonnosta. Kampelan pyynnöstä Siili etsi ihanan pinkin istuinalustansa, istuutui maahan ja jätti muurahaiset setvimään ilmennyttä ongelmaa. Kampela selvitti kurkkuaan ja aloitti luentonsa: ”Taloudellisessa mielessä muurahaiset ovat oikein taitavia…” Siili tuijotti Kampelaa ja kuunteli esitelmää, vaikkei oikein ymmärtänyt mistä oli kyse. Kylläpä oli pitkiä ja vaikeita sanoja. Kampela oli päässyt vauhtiin ja jaaritteli huomaamatta, että oli saanut lisää yleisöä. Hanhi ja pikkuhanhet olivat saapuneet leiriin ja istuutuivat Siilin viereen ihmettelemään Kampelan yksinpuhelua.
”Mistähän tässä mahtaa olla kyse?” kysäisi Hanhi, kun Kampela keskeytti puhetulvansa vetääkseen henkeä. ”Aion opettaa Siilille tärkeitä asioita luonnosta.” sanoi Kampela ylpeänä ja osoitti muurahaisten polulle rakennettua estettä. ”Muurahaiset ovat oikeita luonnon talousneroja…” ”Mutta en minä oikein ymmärrä mistä on kyse.” mutisi Siili surkean näköisenä. ”Minä vain halusin leikkiä muurahaisten kanssa.”
”Rakensitko sinä tuon esteen niiden polulle?” kysyi Hanhi ja Siili nyökkäsi. ”Katsotaanpa tarkemmin” sanoi Hanhi ja koko joukko pikkuhanhia myöten kumartui muurahaisten polun viereen. Kampelakin luopui esitelmästään ja siirtyi kurkkimaan Hanhen olan ylitse. ”Muurahaiset ovat tottuneet kulkemaan samoja polkuja aikojen alusta lähtien. Miltä luulet niistä tuntuvan, kun polku onkin poikki?” kysyi Hanhi lempeästi. Siili ja pikkuhanhet tutkailivat muurahaisia hetken aikaa. Tarkemmin katsottuina ne näyttivät melko närkästyneiltä. ”Ei tämä leikki tainnutkaan olla kiva muurahaisten mielestä.” Siili oivalsi. ”Minä otan esteen heti pois.” Pikkuhanhet auttoivat Siiliä purkamaan esteradan ja istuutuivat sitten katselemaan, kun muurahaiset jatkoivat keskeytynyttä työtään.
”Luontoa täytyy kunnioittaa ja suojella parhaansa mukaan, se on meidän kaikkien tehtävä.” aloitti Hanhi. ”Ilman luontoa eläinten ja ihmisten olisi mahdotonta elää. Jokaisella puulla, kasvilla ja muulla elävällä olennolla on oma tehtävänsä luonnossa. Meidän vastuullamme on auttaa kaikkea elävää omassa tehtävässään, koska mekin kuulumme luontoon. Meidän täytyy käyttää taitojamme mieluummin auttamiseen kuin rikkomiseen.”
Siili ja pikkuhanhet lähtivät Hanhen johdolla tutkimaan tuon arvokkaan luonnon ihmeitä suurten vihreiden telttojen väliin. Kampela vaipui taas omiin ajatuksiinsa. ”Minulla on taitoa ja osaamista, vaikka millä mitalla. Tästä lähtien aion käyttää niitä entistä enemmän luonnon suojelemiseen.” päätti Kampela. Hän oli hyvin tyytyväinen päätökseensä. Työtään tekevät muurahaiset olivat samaa mieltä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista. Luemme viestisi ja julkaisemme sen sen jälkeen.