Minä uskon 2016

Kolme vuotta on vierähtänyt huikean yhteistyön aloittamisesta. 2013 järjestettiin ensimmäinen ikäkausitapahtuma Malmin seurakunnan toimesta. Nyt vietettiin mahtavaa päivää sudenpentujen Minä uskon -tapahmassa yhdessä sudenpentujen ja heidän johtajiensa kanssa kahdessa peräkkäisessä tapahtumassa.

Minä uskon -jälki tapahtuma on rakennettu puhtaasti sudenpentuohjelman minä uskon jäljen mukaisesti. Ohjelmassa oli laulujen opettelua, kirkkosali suunnistusta ja askartelua sekä kirkkovuoden hahmottamista.
Minä uskon -jälkeen kuuluu kahden hengellisen laulun tai virren opettelu. Ride opetti laulut ja kirkkosalista kantautui kaunista laulua. Laulujen osalta merkki olikin helposti tehty.
Pohdimme myös värejä ja sitä, mitä kaikkea niihin liittyy. Yhdessä saimme tavarat aseteltua oikeille väreille. Hyviä huomioita tuli tehtyä siitä, mitä kaikkea tiettyyn väriin voikaan kuulua. 
Kävimme kirkkovuotta myös läpi tapahtumassa ja sijoitimme oppimamme liturgiset värit ympyrään, josta selvisi myös suurimmat kirkolliset pyhät.
 Askartelussa pääsimme käsiksi helmiin. Isä meidän -rukoushelmet pohjautuvat Isä meidän -rukouksen pyyntöihin. Jokaiselle pyynnölle sai valita mieleisen helmen muistuttamaan kyseisestä pyynnöstä. Valmiit helmet sai laittaa huiviin roikkumaan.
Tapahtuman lopussa jokaiselle sudenpennulle annettiin myös tapahtuman virallinen merkki matkaan mukaan. Käteltiin ja onniteltiin. Kyllä on pakko sanoa, että olipa loistavia sudenpentuja, jotka jaksoivat hienosti koko tapahtuman ajan.




Kommentit

Suositut tekstit